Yhteistyökumppanit
TietoAkseli Oy
Tarjoamme kattavia talous- ja palkkahallinnon palveluita sekä konsultointia. Meiltä saat myös monipuolisia yritystoiminnan ja taloushallinnon prosessien kehittämispalveluita. Suunnittelemme palvelukokonaisuudet yksilöllisesti, asiakkaan toiminnan erityispiirteet ja tarpeet huomioiden.
ValueFrame Oy
ValueFrame on pienten ja keskisuurten asiantuntijayritysten toiminnanohjauksen pioneeri Suomessa. Tehtävämme on auttaa asiantuntijaa menestymään. Asiantuntijayrityksen menestys edellyttää tehokkaita tietojärjestelmiä joiden avulla esim. asiakkuudenhallinta, projektinhallinta ja työajanseuranta on järjestetty tehokkaimmalla mahdollisella tavalla.
Käyttäjälähtöinen, sovellusvuokrattu toiminnanohjaus muuttaa yrityksen toiminnan paremmin hallittavaksi ja läpinäkyvämmäksi. Kaikki liiketoimintaan liittyvä informaatio on helposti hyödynnettävässä sähköisessä muodossa.
Jyväskylän yliopisto
Yhteistyömme Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen kanssa on ollut tiivistä perustamisestamme lähtien. Toimintamme inhimillistä toimintaa tutkivan tieteen, liike-elämän lainalaisuuksien ja asiakasorganisaatioidemme työelämän arjen yhtymäkohdassa on tuottanut useita julkaisuja ja tutkimuksia sekä kiinnostanut lukuisia psykologiopiskelijoita harjoittelupaikkana.
